SIPERIANHUSKY − REKIKOIRA


 

Yksi varhaisimmista koiran käyttötarkoituksista on ollut sen pito vetoeläimenä. Arktisilla alueilla on satojen vuosien ajan käytetty kulkuvälineenä koiravaljakkoa. Metsästäjät, hylkeenpyytäjät, kalastajat ja myöskin posti, poliisi ja rajavartiosto käyttivät tätä luotettavaa kulkuvälinettä, jolla pääsi perille vaikeissakin olosuhteissa.

Vetokoirina valjakoissa on perinteisesti käytetty kunkin alueen omaa koirakantaa, joista aikaa myöten on kehittynyt eri tarkoituksiin soveltuvia koiratyyppejä. Myöhemmin joitakin näistä on rekisteröity virallisiksi roduiksi. Tunnetuin näistä on siperianhusky.

Siperianhusky-rotu on kehitetty koillis-Siperian alkuperäiskansojen, tsuktsien, korjakkien, kamtsadaalien ja jukagirien koirista USA:ssa. 1900-luvun alussa koiria tuotettiin Beringin salmen yli Alaskaan kilpailutarkoituksiin, nopeisiin posti- ja matkustajakuljetuksiin. Näistä koirista kehittyi siperianhuskyrotu, jonka AKC hyväksyi viralliseksi roduksi vuonna 1930.

Siperianhusky on keskikokoinen ja kevytrakenteinen, arktinen pystykorva, jonka mittasuhteet ja rakenne heijastavat kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Sen huomiota herättävimpiä piirteitä ovat lihaksiston jäntevyys ja liikkeiden joustavuus, jotka ovat välttämättömiä sen kyvylle juosta valjakossa mittaamattomia matkoja lumi- ja jääpeitteisillä rekipoluilla. Se on myös hyvin aktiivinen ja toimintavalmis, mikä yhdessä sen sopuisuuden kanssa tekevät siitä oivan käyttökoiran. Parhaimmillaan siperianhuskyt ovat isossa valjakossa.

Siperianhusky on luonteeltaan lempeä ja suhtautuu ihmisiin ystävällisesti. Se ei omaa vahtimis- eikä puolustustaipumusta. Siperianhusky ei myöskään ole tappelunhaluinen. Se viihtyykin parhaiten suuremmassa ryhmässä, kahden tai useamman lajitoverin kanssa. Useimmat ihmiset, jotka hankkivat siperianhuskyn, hankkivat hyvin pian toisenkin.

Väriltään se voi olla millainen tahansa puhtaanvalkoisesta erilaisiin ruskean, harmaan ja mustankirjaviin yhdistelmiin asti. Se voi myös olla laikukas. Erilaiset lakkimaiset kuviot päässä ovat yleisiä. Kuonomaski voi olla tumma tai puuttua kokonaan. Myös silmien väri vaihtelee, ne voivat olla siniset tai ruskeat, eripariset tai sekavärisetkin.

Siperianhusky on huomattavan terve rotu. Sillä ei yleensä esiinny invalidisoivia perinnöllisiä sairauksia. Terveyttä edistää jalostuskoirien aktiivinen rekikoiratestaus ja rotumääritelmän sallima vaihtelun laajuus, mm. kaikki turkin ja silmien värit on sallittu.

Ensimmäinen siperianhusky rekisteröitiin Suomessa vuonna 1965. Siperianhusky on pitkäikäinen koira ja vuosittaisten rekisteröintimäärien perusteella voisi olettaa, että nykyisellään rotua on Suomessa noin 3100−3400 yksilöä. Viimeisimmät rekisteröintimäärät löytyvät Kennelliton jalostustietokannasta.

Siperianhusky on rekikoira ja siksi rodun yhteyteen kuuluu oleellisesti valjakkoajoharrastus. Alaskassa koiravaljakkokilpailuja on järjestetty reilun sadan vuoden ajan mutta jo koillis-Siperian alkuperäiskansojen tiedetään kilpailleen koiravaljakoillaan. Tosin näissä kilpailuissa ei välttämättä aina voittanut nopein valjakko vaan esim. taitavin koirankäsittelijä saatettiin julistaa voittajaksi.

Alaskassa tekniikan vallankumouksen myötä koiravaljakkoajo muuttui vähitellen perinteisestä työkäytöstä mielenkiintoiseksi kilpailulajiksi ja koiravaljakkokilpailut muodostuivat tärkeäksi osaksi pitkää talvea. Alaska on edelleen valjakkoajon pääpaikka, jossa sitä voidaan pitää kansallisurheiluna. Alaskasta valjakkokilpailut levisivät pian Kanadaan ja 1960-luvulla Eurooppaan. Pohjoismaiden lisäksi harrastuksella on vahva jalansija myös keski-Euroopassa. Suomessa rotujärjestö on alusta asti organisoinnut kilpailu- ja koetoimintaa, valjakkoajokilpailuja on Suomessa ollut jo yli 35 vuoden ajan.

Kilpailuissa koirat vetävät kevyttä rekeä ajajan ohjatessa sitä jalaksilta ja auttaessa koiria potkuttemalla vauhtia. Kilpailut ovat nopeuskilpailuja maastoon tehdyillä radoilla, jotka ovat moottorikelkkauria ja metsäautotiepohjia ym. vastaavia. Ajettavat matkat vaihtelevat valjakon koiramäärän mukaan. Yleisimmät kilpailuluokat ovat kolmen-neljän, kuuden ja kahdeksan koiran luokat, joissa ajettavat matkat ovat noin 10, 15-20 ja 20-25 km. Kilpailuissa on myös omat luokat lapsille ja nuorille. Joissakin kilpailuissa on myös avoin, koiramäärältään rajoittamaton luokka, joiden matkat ovat yleensä yli 30 km. Vuosittain järjestetään myös muutamia keskipitkän matkan kilpailuja, joissa matkat ovat noin 60-150 km. Pitkien matkojen monipäiväisissä eteppikilpailuissa matkaa saattaa kertyä jo yli 500 km.

Perinteiset rekikoirakilpailut ovat olleet lähinnä urheilukilpailuja ja avoimia kaikille koirille, rodusta tai roduttomuudesta riippumatta. 1970-luvulla kenneltoiminnan suosion kasvaessa haluttiin puhdasrotuisten rekikoirien taipumuksista tarkempaa tietoa ja käyttövalionarvoja puhdasrotuisille rekikoirille. Näitä varten kehitettiin kilpailukoe- ja käyttökoesäännöt, joista ensimmäiset siperianhuskyjen koesäännöt vahvistettiin Suomen Kennelliitossa jo 1976. Siperianhuskyllä on siis kahdenlaisia kokeita, kilpailukoe ja käyttökoe.

Kilpailut ja kokeet ovat paitsi koirien ominaisuuksien testausta jalostuskäyttöä varten, myös koko perheen hauskaa yhdessäoloa mukavan harrastuksen ja ystävien parissa.