Peikkoteam 2004


Juomatauko


Kisapaikalla



Mikael Bäckman valjakkoineen

Anna-Mari matkalla ...


... maalissa handleri Pekan kanssa


Raimo Lehtisen valjako

Avoimenluokan maaliintuloa


Nordic Openin palkinto

Ja niin lähdettiin
Ruotsia valloittamaan . . .

Pekka Syrjänen,
kuvat Jenny & Mikael Bäckman

Jo pari vuotta oli mielessä virinnyt ajatus lähteä kilpailemaan Ruotsiin. Olipa muutama naukku otettu Raakkenille kesäpäivillä. Tietämättömille tiedoksi Raakkenin olevan Vindelälvsdraget, viestikilpailu Svea-mamman mailla. Koska ko. kisa olisi ollut hankala toteuttaa kymmenine autokuntineen, olimme enemmän kuin iloisia, että Ruotsin Polarhundklubben sai järjestettäväkseen WSA:n keskipitkän EM-kilpailut. Siispä siitä tavoitetta elämään. Ennen Ruotsiin lähtöä koirien vasta-ainetestit ja sponsorihankintaan. No löytyihän nekin: Teräspeikko OY, Fundia OY ja Royal Canin. Kiitos heille tuesta, se oli tarpeen näinkin suuressa projektissa. Mainittakoon myös SHS, joka maksoi osallistumismaksut.


Matkaan
lähti loppujen lopuksi kolme valjakkoa: Raimo avoimeen luokkaan ja Mikael ja Anna-Mari rajoitettuun luokkaan. Tiistaina, myrskyisänä päivänä, alkoi kokoontumisajo kohti Turkua, missä lauttamatka Pohjanlahden yli alkaisi. Lumikasojen keltaiseksi värjäyksen jälkeen ajoimme kolonnamme lauttaan, missä nautimme ruokaa ja virvokkeita kohtuudella. Olihan seuraavana päivänä ajomatkaa 470 km halki vieraan maan.


Keskiviikkoaamulla
herätys ja kellojen siirtäminen paikalliseen aikaan. Nautittuamme runsaan aamiaisen istuimme autoon ja valmistauduimme kohtaamaan ruotsalaiset tulliviranomaiset. Eihän ne olleet vielä edes hereillä, joten jätimme koirien satoja euroja maksaneet maahantulo-ilmoitukset heidän postilaatikkoonsa ja kuin kostoksi pissatimme koiramme tullirakennuksen takana olevalla lumikasalla. Siis kaikki 27 koiraa. Onneksi lumikasa löytyi, koska koiramme selvästi karsastivat Ruotsin pääkaupungin trooppista ilmastoa, mikä oli putsannut koko kaupungin lumet. Ja ei kun matkaan kohti toivottavasti lumista Åsarnaa. Kiitos Ruotsin lämpimän ilmaston tiet olivat sulat ja matka taittui kuin Finnairin siivillä muutaman ruoka- ym. tauon katkaistessa dieseleiden jylinän.
Illalla saavuimme hämärässä Åsarnaan, Ruotsin Lahteen. Nimitys johtuu siitä, että kylä on miltei yhtä suuri kuin Lahti ja se on yksi Ruotsin hiihdon kehtoja, mm. suomalaisittain surullisen kuuluisan Thomas Wassbergin kotikylä. Hän oli muuten mukana kisojen järjestelyissä. Majoituspaikkammekin löytyi helposti ja koska olimme miltei ensimmäiset paikalla, saimme valita koirillemme hyvät paikat. Majapaikkamme oli muuten entinen hoitolaitos, joten aika sopiva paikka koiraihmisille. Torstai kului paikkaan tutustumisessa, rekien voitelemisessa ja lepäilyn merkeissä. Illalla oli vielä pakolliset koirien lääkärintarkastukset ja juhlalliset avajaiset ajajien kokouksineen. Sitten yöpuulle, että aamulla taas jaksaa.


Perjantai
valkeni 15 asteen pakkasessa. Mukava muutos koiria ajatellen. Kaiken kukkuraksi pääsisivät vielä juoksemaan. Sitä vartenhan tänne oli tultu. Koirat vaan eivät olleet sitä oivaltaneet, ennen kuin pääsimme varikko-alueelle. Siellä alkoi jo hännät heilua ja tunnelma kohota. Siis tämän takia olemme maanneet autossa kolme päivää. Satakunta autokuntaa varikolla lisäsi myös varmasti fiilistä. Lähtöhetki läheni. Raimo starttasi numerolla 1 neitseelliselle uralle. Avoimen luokan jälkeen rajoitettu luokka, ensin Mikael sitten Anna-Mari. Handlerit jäivät pakkaseen värjöttelemään ja odottamaan väliaikoja. Värjöttely oli kyllä vähäistä, koska jännitys oli varmasti kovempi kuin itse kilpailijoilla. Tulin siihen tulokseen, että en enää koskaan lähde kisoihin, jos en itse aja. On sen verran kovaa hommaa. Hattua nostan niille, jotka sitä vuodesta toiseen tekevät. No, olihan siinä aikaa katsella ympärilleen ja tutustua ihmisiin. Tulihan ne väliajatkin sieltä, ja jännitys sen kuin kasvoi. Tulisivat jo !!!
Vihdoin ja viimein miltei kolmen tunnin jälkeen he sieltä saapuivat. Raimo oli tiukasti kiinni pronssitaistelussa eikä hopeakaan kaukana ollut. Anna-Mari kolmantena ja Mikael kuudella eteenpäin vetävällä koiralla kymmenes. Jälkikäteen yhden taaksepäin vetävän koiran tassuista löytyi vanha aika paha vamma. Sitten suihkuun ja valmistautumaan seuraavaan päivään.

Lauantai
oli melko toisintoa perjantaista kaikkine jännittämisineen. Sama vanha rutiini, odottelu, sprinttiluokkien lähtöjen seurailu, edelleen jännitys. Kyllä handlerina on edelleen tylsää. No, saatiin kaikki valjakot maaliin kuka tyytyväinen, kuka pettynyt, kertokoot itse tunnelmansa. Kuitenkin Raimo oli pudonnut pari sijaa torstaista, Anna-Mari säilyttänyt sijansa ja Mikael hienosti nosti itseään kolme pykälää. Vielä olisi edessä se viimeinen ja ratkaiseva päivä, jolloin veri lopullisesti punnittaisiin. Välissä oli kuitenkin vielä yksi koitos: kisabanketti. Ruoka oli hyvää, sitä sai riittävästi. Mutta velvollisuus kutsui ennen kuin hupi veisi pikkusormen. Koirat piti vielä iltapissattaa ja päästä itsekin levolle, että jaksaa taas jännittää.


Sunnuntai
voi kaiken muuttaa. Vai voiko? Odotukset ja Suomen joukkueen tunnelma olivat hyvät. Siis matkaan valjakot ja paras voittakoon. Tavoitteena ei ollut maaliintulo vaan mahdollisimman hyvä sijoitus. Jos joskus saa toivoa muiden epäonnea, niin nyt. Mitaleja kotiin ja paljon. Sodassa ja valjakkourheilussa on kaikki sallittua. Potkikaa jalaksilla enemmän kuin jaksatte, on aika ratkaista peli.
Ja kaikkensa he antoivat. Raimo nousi neljänneksi, Mikael piti sijoituksensa ollen kahdeksas. Ja koska mitalia tultiin hakemaan se myös saatiin: Anna-Mari toi pronssia. Ja voi sitä riemua kun sain ajaa EM-pronssivaljakon takaisin autolle. Toki onnellinen olin ja jokainen suomalainen. Harmitti vain, että voitto rajoitetussa luokassa meni Ruotsiin, olisi edes Norjaan mennyt.
Koirat erittäin ansaittuun lepoon ja musherit myös. Ja iltapäivällä Suomen lippu liehuen palkintojenjakoon. Anna-Marin mennessä mitaliaan hakemaan oli tunnelma huipussaan. Työ oli tullut tehtyä. Oli aika, paikka ja syy yhteiseen juhlaan, jonka pidimme majapaikkamme ainoina asukkaina. Sitä emme kuitenkaan vieneet perisuomalaiselle tasolle, koska maanantai-aamu olisi edessä, Tukholma kutsuu.


Anna-Mari ja rajoitetunluokan pronssimaistiasiet



Kotia kohti
Jo etukäteen peräkylän asukasta pelotti suuren kaupungin iltaruuhka. No, se ei ollut mitään verrattuna keskiviikko-aamun ruuhkaan. Ihan kuin olisi kotikylän raittia ajanut. Paitsi, että autoja oli pikkuisen paljon enemmän ja jokaisen ratissa törttö, jolla oli muka kiire johonkin. Onneksi ajokulttuuri on tarttuvaa ja taisimme olla kuulevinamme muutaman finnjävelin takaviistostamme. Perävaunu-yhdistelmällä on muuten kiva kiilailla ja olla muutenkin sovinnainen kuski. Kaikki hyvin loppu hyvin. Lautta vihdoin kotimaan kamaralla, ja enää 350 km kotimatkaa jäljellä sen puolentoista tuhannen jälkeen.


Kerran Åsarnassa, toisenkin kerran Åsarnassa, on tunnelmamme. Kisat oli hyvin järjestetty ja tunnelma oli loistava. Ja koska jotain jäi hampaankoloon, on vielä motiivikin.
Nordic Open 2005 odottaa, oletko valmis. Ensi talvena kyllä, mutta joku muu on handleri. Minä haluan ajaa muutakin kuin valjakon autolta lähtöviivalle ja maalista autolle!!!