Siperianhusky-rodun jalostuksen tavoiteohjelmaan on kirjattu rodun tausta- ja tilastotietojen lisäksi rodun jalostustavoitteet. Tavoiteohjelmaan kirjatuilla tiedoilla ja niiden seuraamisella voidaan seurata rodun kehitystä.
Tavoiteohjelma on suositus ja ohjeellinen, yksi keino saada aikaansaada parempia koiria.
Ohje on laadittu Suomen Kennelliiton mallin mukaan.

Jalostuksen tavoiteohjelma ei vaadi jalostukseen käytettäviltä koirilta kokeisiin tai näyttelyihin osallistumisia eikä pakollisia terveystutkimuksia. Se ei rajoita kasvattajan mielestä hyvän koiran jalostuskäyttöä puuttuvien tulosten takia EIKÄ estä vapaata kasvatustyötä tai lisää pakotteita, mutta toivottavasti tavoitteiden ja suositusten kirjaaminen saa kasvattajat harkitsemaan tekemisiään tarkemmin. Kasvattajilla säilyy täysi vapaus ja tietenkin myös vastuu kasvatustyöstään.


Alkulause:
"Jalostuksen tavoiteohjelma" on luonteeltaan rotujärjestön itselleen laatima ohje, jonka tulee olla kaikkien kasvattajien helposti saatavilla. Jalostuksen tavoitteena on käyttöominaisuuksiltaan, ulkomuodoltaan sekä luonteeltaan rotumääritelmän mukainen, terve koira. Jalostuksen tavoitteiden kirjaamisen yhteydessä on ohjeisiin kerätty yhteen oleellinen tieto rodusta. Ohje julkaistaan ajoittain Siperianhusky-lehdessä ja lähetetään kaikille SHS:n uusille jäsenille. 
Lehdessä julkaistaan myös kaikki jalostukseen liittyvä tilastotieto, joka viisivuosittain kootaan suuremmaksi kokonaisuudeksi. Tällöin myös havaitaan ohjeen mahdolliset muutostarpeet ja tavoittetta voidaan tarkistaa. Tähän kirjattujen jalostuksen tavoitteiden tulee pysyä jatkossakin rodun kehityksen tasalla.

Suomalainen Siperianhusky-seura -
Finska Siberian Husky sällskapet ry:n

Siperianhuskyn rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma

Hyväksytty SHS:n vuosikokouksessa 16.5.1998
Hyväksytty Suomen Kennelliitossa 28.9.1998
Muutos 1. hyväksytty SHS:n vuosikokouksessa 21.5.2000
Tilastotiedot koottu vuosien vv. 1998 - 2002 perusteella,
- päivitetyt tiedot vv-vuosien 1999 - 2003 perusteella, päivitetty 13.4.2004
(päivitetyt tiedot merkitty kursiivilla).

 
1. ROTUYHDISTYS
Suomalainen Siperianhusky-seura - Finska Siberian Husky sällskapet ry.
- perustettu 8.4.1967
- hyväksytty rotujärjestöksi 12.12.1970
- jäsenmäärä 24.2.2003 778 kpl
- jäsenistön suurimmalla osalla on 1-2 koiraa ja keskimääräinen koiraluku on noin 3 - 3,5 koiraa / jäsen.


2. RODUN SYNTY JA KEHITTYMINEN
Koillis-Siperian alkuperäiskansat kehittivät vuosituhansien aikana käyttöönsä toimivan työkoiran, jota ilman elämä eristyneessä maailmankolkassa olisi ollut lähes mahdotonta. Nämä koirat jalostuivat "roduksi", koska arktikaan ei vuosisatoihin ilmaantunut ulkopuolista geeniperimää. Tutkijoiden saapuessa arktikaan he havaitsivat eri kansojen koirien olevan samaa perustyyppiä, mutta kuitenkin jonkun verran erilaisia, riippuen siitä millä seudulla Koillis-Aasiaa kansat asustivat.
Siperialaisia arktisia pystykorvia on perinteisesti käytetty veto- ja rekikoirina; jotkut arktikan kansoista saattoivat käyttää koiria myös metsästyksessä tai paimenkoirana, mutta siperianhuskyrodun syntyyn ovat vaikuttaneet pääasiassa vain rekikoirina käytetyt koirat, joita käytettiin myös mm. kullankaivajien ja metsästäjien vetokoirina. Koiravaljakoilla on myös aina kilpailtu.
Vuosina 1900-1930 (mahdollisesti aikaisemminkin) Siperiasta Alaskaan tuotetuista alkuperäiskansojen (tsuktsit, kamtsadaalit, korjakit, jukagirit) rekikoirista kehitettiin Amerikan puolella nykyinen siperianhuskyrotu.

- ensimmäinen rotumääritelmä hyväksyttiin AKC:ssa 1930
- tarkistuksia rotumääritelmään on tehty vv. 1938, 1941, 1972
- nykyinen määritelmä hyväksytty:
- AKC:ssa 28.11.1990
- FCI:ssa 2.2.1995, jonka käännös suomeksi Suomen Kennelliitossa 23.10.1995.

Nykyinen käyttötarkoitus 
Pohjoismaissa siperianhuskya käytetään edelleen etupäässä rekikoirana, mutta muualla maailmassa se on hyvin yleisesti seura- ja harrastuskoira. Maailmanlaajuisesti seurakoirat ovat enemmistönä. Rodun harrastajia ovat mm. valjakkokilpailijat, -retkeilijät ja safarivaljakkoajajat (matkailuala). 
Siperianhusky on erittäin monipuolinen käyttö- ja harrastuskoira. Erilaisia harrastusmahdollisuuksia ovat mm. valjakkoajo ja -hiihto, retkeily ja vaellus talvella sekä kesällä kantoreppujen kanssa, TOKO, agility ja näyttelytoiminta.


3. RODUN LEVINNEISYYS JA KANTA
Rotu on levinnyt ympäri koko maailmaan, myös eteläiselle pallonpuoliskolle.
Pohjoismaissa, Pohjois-Euroopassa, Kanadassa ja USA:n pohjoisvaltioissa kanta perustuu etupäässä rekikoirina käytettyihin kantoihin, joilla kilpaileminen sekä retkeily on yleistä.
USA:n etelävaltioissa, Etelä-Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa rekikoirakäyttö on ilmasto-olosuhteiden takia vähäistä ja keskittyy eniten ulkomuotojalostukseen.

Rodussa on havaittavissa kaksi eri peruslinjaa, käyttö- ja näyttely(show)tyypit. Näiden kahden tyypin välillä on huomattava ero. Näyttelytyypin koira on harvemmin rakenteeltaan kykenevä vaativaan rekikoiratyöhön ja pitkään jatkuneen ulkomuotojalostuksen takia ongelmana on myös käyttöominaisuuksien häviäminen kannasta.

Suomen kanta
Ensimmäinen siperianhusky rekisteröitiin Suomessa 1965. Suomalaisten alkuinnostus rotuun oli kova ja jo muutamien vuosien kuluttua kanta oli kasvanut niin suureksi, että voitiin koota useita valjakkoja.
Ensimmäiset Suomeen tuodut koirat polveutuivat lähes pelkästään USA:n näyttelylinjoista. Myöhempien vuosien kilpailut ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa osoittivat Suomen silloisen kannan käyttöominaisuuksien puutteet.
1970-luvulla tuotettiin Suomeen käyttökoiralinjoista lähes uusi koirakanta, johon nykyinen kanta suurimmaksi osaksi perustuu. Myöhemmin uusia tuontikoiria on tullut etupäässä USA:n koillisosasta, Norjasta ja jonkun verran Ruotsista.

Suomessa on tällä hetkellä elossa arviolta noin 2700 (2700) siperianhuskya.
Kanta perustuu, pentuerekisteröintien perusteella ajalta 1994-2003 10v (1993-2002),
88,5% rekikoiralinjoihin (vv. 1992-2002 86,9%; vv.1992-2001 86,1%; vv.1991-2000 85,1%),

4,0% sekalinjoihin (vv. 1992-2002 5,2%; vv.1992-2001 6%; vv. 1991-2000 7,4%) ja
7,5% näyttelylinjoihin (vv. 1992-2002 7,9%; vv.1992-2001 7,5%; vv. 1991-2000 7,4%).

Vuosina 1994-2003 Suomeen on tuotu ulkomailta 41 siperianhuskya; 19 u / 22 n
(1993-2002 32 ; 14 u / 18 n).

Vuosina 1965-1978 pentujen rekisteröintiluvut kasvoivat tasaisesti, kunnes saavutettiin taso noin 300 rekisteröintiä / vuosi.
1990-luvulla rekisteröinnit hieman laskivat ollen noin 200-250 kpl / vuosi. Uudella vuosituhannella rekisteröinnit ovat taas alkaneet hieman kasvaa.
Siperianhuskyja kasvattaa vuosittain n. 35 kasvattajaa, joista suurin osa kasvattaa koko aktiivikautensa aikana vain noin 2 pentuetta.


4. JALOSTUSTAVOITTEET
Jalostustavoitteena on säilyttää rotumäärielmänmukainen, henkiseltä ja fyysiseltä suorituskyvyltään kestävä, innokas, sisukas ja lähes väsymätön rekikoira, joka soveltuu myös nykypäivän vaatimuksiin. Kaiken jalostuksen päämääränä tulisi olla säilyttää ja parantaa rekikoiraominaisuuksia, johtajakoira ominaisuudet huomioiden. Tietty (tyyppi) vaihtelu on sallittava kokonaiskuvasta ja rotutyypistä tinkimättä.

Jalostuksen painopiste
Kaikessa jalostuksessa on huomioitava, että kyseessä on käyttökoira, rekikoira, jonka käyttöominaisuudet ja terve liikunta ovat tärkeimmät jalostuksen päämäärät
Perusajatuksena on käyttää jalostukseen vain käyttöominaisuuksiltaan riittävästi testattuja ja hyviksi havaittuja koiria. Testausta on pääasiassa kilpaileminen, käyttö- ja kilpailukokeet, sekä erittäin kriittisesti arvioiden vaativa valjakkoretkeily ja safarivaljakko työskentely.
Myös arktiset ominaisuudet, kuten vähäinen ravinnontarve ja siihen liittyen hyvä ruuansulatus, turkin laatu, hyvä stressin- ja kylmänsietokyky, kestävät tassut ja yleinen notkeus sekä välikämmenien joustavuus, ovat tärkeitä säilyttää rodussa.
Ulkomuodon arvioinnissa erikoisnäyttelyn tulos (mielummin useampi) on tärkein.

1. Tyyppi ja rakenne
Jalostuksessa pyritään rotumääritelmän mukaiseen ulkomuotoon, siten että myös käyttöominaisuudet säilyvät. Siperianhuskyn on kyettävä niin lyhyen-, keskipitkän- kuin pitkänkin matkan suorituksiin. Pelkän ulkomuotojalostuksen tulee olla vasta viimeisellä sijalla, kuitenkaan rotupiirteitä (pää, korvat jne.) unohtamatta.

2. Luonne
Luonne on erittäin tärkeä osa-alue siperianhuskylla. Aggressiivinen koira ei ole ryhmään eikä valjakkotyöskentelyyn soveltuva. Rotumääritelmän mukaan siperianhuskyn tulee olla ystävällinen ja lempeä, mutta myös valpas ja sosiaalinen. Vahtimistaipumus puuttuu, eikä koira ole liiaksi epäluuloinen vieraita kohtaan tai tappelunhaluinen. Täysikasvuinen koira voi olla jossain määrin pidättyväinen.

Siperianhusky on ison valjakon koira, siksi sillä tulee olla tarpeeksi itseluottamusta toimia isossa ryhmässä ilman stressiä tai aggressiota. Koiraa tulisi voida vaikeuksitta siirtää valjakosta toiseen.

Negatiivisia luonteenpiirteitä ovat mm. liian pelokas, arka, hermostunut, laiska ja haluton, lyhytjännitteinen, flegmaattinen, sopeutumaton isoon ryhmään / valjakkoon.

3. Jalostuspohja
Siperianhuskyn jalostuspohja on Suomessa suhteellisen laaja. Rodussa ei käytetä paljoa sisäsiitosta, matadorijalostusta tuskin ollenkaan. Kaikista aikavälillä 1999-2003 (1998-2002) syntyneistä pennuista:
62,65 %:lla (62,3 %:lla) on sukusiitosaste ollut alle 6,25 %,
15,2 %:lla (15,1%:lla) 6,25-10 % välillä,
18,3 %:lla (18,3%:lla) 10-25 % ja
3,85 %:lla (4,3%:lla) yli 25 %

Pentuluku pentueissa laskee sukusiitosasteen lisääntyessä ollen:
4,83 (4,6) pentua alle 6,25 % sukusiitosasteilla
4,35 (4,5) pentua 6,25-25 % sukusiitosasteilla
3,4 (3,5) pentua yli 25 % sukusiitosasteilla

Suhteellisen pienen näyttelytyyppi-populaation kohdalla ahtaampi sisä- ja linjasiitos on jalostusmenetelmänä yleisempää.

Keskimääräinen sukusiitosaste (5-polven mukaan 1999-2003) on yksilökohtaisesti noin 5,5% ja pentuekohtaisesti noin 5,9%.

Siperianhuskyrodun sukupolvenväli on tällä hetkellä noin 4,7 (4,5) vuotta, mikä tarkoittaa keskimääräistä pentueen saamisikää sekä uroksilla että nartuilla.

Jalostukseen käytettyjen urosten ja narttujen määrä on suuri. Viiden vuoden jaksolla suhde on noin 1 uros 1,2 narttua kohden (1u : 1,4 n) .


4. Siitosmateriaali

Vuosittain siitokseen käytetyt urokset / nartut
 

 uroksia /narttuja

suhdeluku

 1998  41 / 50  1 / 1,22
 1999  48 / 55  1 / 1,14
 2000  43 / 53  1 / 1,23
2001 42 / 52 1 / 1,24
2002
64 / 74
1 / 1,16
2003 55 / 45 1 / 1,22
 Yhteensä

242 / 289
(238 / 284)

1 / 1,1942
(1 / 1,19)

 Keskimäärin

48 / 58
(48 / 57)

1 / 1,2
(1 / 1,19)


Keskimäärin vuodessa on käytetty 48 urosta / 58 narttua, suhteella 1 / 1,2
(48 urosta / 57 narttua, suhteella 1 / 1,19).
Yhteensä vv. 1999 - 2003 on käytetty 242 urosta / 289 narttua, suhteella 1 / 1,1942
(vv. 1998 - 2002 on käytetty 238 urosta / 284 narttua, suhteella 1 / 1,193).
Todelliset yksilöluvut ovat 182 urosta / 238 narttua (172 urosta / 235 narttua) kohden (useita koiria käytetty aikavälillä useammin kuin kerran), ja suhde terve 1 / 1,307 (1 / 1,366).

Rekisterödyt pennut vv. 1999-2003
 

yhteensä

uroksia / narttuja

1996 266  138 / 128
1997 243  107 / 136
1998 236  125 / 111
1999 251  123 / 128
2000 223 124 / 99
2001 241 107 / 134
2002 356  185 / 171
2003 260 127 / 133

Yhteensä vv. 1999 - 2003 on rekisteröity 1331 (1307) pentua, keskimäärin 266 (260) pentua / vuosi.
Lisäksi vv. 1999 - 2003 tuontikoiria on rekisteröity Suomeen 13 (8) urosta ja 9 (5) narttua, joista 5 (4) urosta ja 2 (3) narttua ovat näyttelykoiralinjoista.
Kokonaisrekisteröintimäärä vv. 1999-2003 on 1353 (vv. 1998-2002 on 1320) siperianhuskya.

Kaikista pentueista on vv. 1999 - 2003 ollut rekikoiralinjoja 89,4 %, sekalinjoja 2,4 % ja näyttelylinjoja 8,2 %
(vv. 1998 - 2002 rekikoiralinjoja 87,1 %, sekalinjoja 4,2 % ja näyttelylinjoja 8,7 %).
(Huom! Viiden viime vuoden rekisteröintien prosenttiluvut poikkeavat hieman KOKO elossaolevan kannan prosenttiluvuista, joka on kohdassa Suomen kanta.)

Eri uroksia
on käytetty siitokseen 182 kpl (172 kpl), joista 62:ta / 34 % (65:tä / 37,8 %) on käytetty useammin kuin kerran. Näillä 62:lla (65:llä) on jälkeläisiä yhteensä 791 (830), joka on 59,4 % (63,5 %) kaikista aikavälillä rekisteröidystä pennuista, 1331 (1307).

11 (12) urosta on käytetty siitokseen 4 kertaa tai useammin, 6,04 % ( 6,97 %),
Näiden 11 (12) uroksen jälkeläisiä on yhteensä 251 kpl eli 18,85 % (267 kpl ; 20,4 %) kaikista aikavälillä rekisteröidyistä pennuista.

Edellä mainituista 251:stä (267:sta) jälkeläisestä on käytetty jatkojalostukseen 26 (21), joka on 1,95 % (1,6%) kaikista.

Yhden (ei yhdenkään) aikavälillä käytetyn uroksen koko jälkeläismäärä ylitää 2% (n. 53 yksilöä) 10 vuoden rekisteröinneistä, 2671 kpl
(2700 kpl).
Kolmen (yhden) käytetyn uroksen jälkeläismäärä on yli 2 % ; 27 pentua (on noin 3 % ; 38 pentua) 5-vuotiskaudella syntyneistä pennuista, 1331 kpl (1307 kpl).

Eri narttuja
on käytetty siitokseen 238 kpl (235 kpl), joista 45:tä : 18,9 % (44:ää ; 18,7 %) on käytetty useammin kuin kerran. Näillä 45:llä (44:llä) on jälkeläisiä yhteensä 469 (451), joka on 32,2 % (34,5%) kaikista aikavälillä syntyneistä.

9 (7) narttua on käytetty siitokseen 3 kertaa, 3,8 % (3 tai 4 kertaa, 2,9%)
Näiden 9:sän (7:än) nartun jälkeläisiä on yhteensä 133 kpl eli 9,99 % (103 kpl eli 7,9%) kaikista aikavälillä rekisteröidyistä pennuista, 1331:stä (1307:stä).
Edellä mainituista 133:sta (103:sta) jälkeläisestä on käytetty jatkojalostukseen 20 (9), joka on 1,5 % (0,6 %) kaikista.

5. Terveys
Rotu on yleisesti elinvoimainen ja terve, astutukset ja synnytykset ovat yleensä helppoja.

Rodussa esiintyviä vikoja ja sairauksia:
1. Silmäsairaudet
Jonkin verran HC:tä (harmaa kaihia), CCD:tä (kiteinen sarveiskalvon surkastuma) ja X-kromosomiin kytkeytynyttä PRA:ta.
HC:tä (noin 5 prosentilla tutkituista) ja CCD:tä on todettu suomalaisissa siperiahuskyissä, XL-PRA:ta ei ole todettu Suomen kannassa.
- UK:ssa vastustettavana on mainittu myös PPG (alttius primääriin glaukoomaan, goniodysgenesis), jota on todettu myös Suomessa, yleisyyttä pyritään kartoittamaan kulmamittauksilla. Rodussa on raportoitu myös muutamia glaukoma tapauksia, jotka saattavat johtua goniodysgenesiksestä.
Todettu myös muutama PHTVL/PHPV tapaus.

2. Hammaspuutokset, yksikiveksisyys ja kaatumatauti (epilepsia)

3. Lonkkanivelen kasvuhäiriö
- ei todettu röntgenkuvauksissa, saadut tulokset ovat olleet A ja B eli terveitä. Myös ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa on rotu havaittu 96,8 % HD-vapaaksi.
- maailmalla olevassa näyttelykoirakannassa jotkut viat voivat olla yleisempiä pitkään jatkuneen sisäsiitoksen takia.

4. Allergioiden ja astman yleisyyttä pyritään kartoittamaan.

5 . JALOSTUSORGANISAATIO
Jalostusneuvonta on rotujärjestön hallituksen nimeämä ja työskentelee hallituksen valvonnan alaisena. Jalostusneuvonnalla on rotujärjestön hallituksen hyväksymät työohjeet.
Jalostusneuvonta pyrkii antamaan yleisiä jalostus- ja kasvatusneuvoja sekä tietoja eri koirista, niiden taustoista, tuloksista ja omistajista.
Jalostusneuvonta ei suosittele tiettyä urosta vaan ohjaa käyttämään testattuja ja käytännön rekikoiratyössä hyviksi havaittuja, ulkomuodoltaan rodunomaisia koiria.


6. JALOSTUKSEEN LIITTYVÄT MUUT MÄÄRÄYKSET JA OHJEET
( - muutos 1, hyväksytty SHSn vuosikokouksessa 21.5.2000 )

Jalostukseen tulee käyttää ainoastaan terveitä, luonteeltaan rekikoiratyöhön hyvin soveltuvia koiria.
Nartun liian varhainen tai liian usein tapahtuva penikointi on kiellettyä.
Narttua saa käyttää jalostukseen aikaisintaan toiseen juoksuun, uroksen tulee olla astutushetkellä vähintään 18 kk ikäinen.
Käytännössä uroksen tai nartun jalostukseen suositeltava alaikäraja määräytyy kuitenkin siten, että sitä on voitu jo riittävästi testata valjakkotyössä ja sen terveys on voitu todeta hyväksi. Tämä siis tarkoittaa vähintään kahden ajokauden jälkeen, jolloin uros tai narttu on iältään noin 2 - 3 vuotias.

Ennenkuin koiraa käytetään ensimmäistä kertaa siitokseen suositellaan sen silmätarkastusta.

Perustelu:
Monia koiria on todettu käytettävän siitokseen liian nuorina, jolloin niitä ei vielä ole voitu riittävästi testata valjakkotyössä. 
Liian varhainen, alle 18 kk - siitokseen käyttö on myös este koiran terveyden toteamiselle.
Siperianhusky on hitaasti kehittyvä ja myöhään aikuistuva rotu, jonka tulisi saada kasvaa ja kehittyä rauhassa.


LIITTEET

1. Rotumääritelmä ja rotumääritelmän selitys

2. Koesäännöt
-
kilpailukoe säännöt (+ kilpailusäännöt)
- käyttökoesäännöt 

3. Valionarvosäänöt