Ai että minullekkin kävi sitten näin.

Haettiin pari vuotta sitten Arttu tuolta Lintusen Jaanalta Liedosta kun koira oli taas pitkästä aikaa saatava taloon ja huskyt oli aina minun silmissäni näyttänyt olevan sellainen pirteä ja energinen sortti.

Saatiin kaupan päälle semmonen kiva pieni sininen kirjakin josta ivallisesti hymyillen luin jutun huskynomistajan ”talousarviosta” ja ajattelin että hohojaa, eikö ihmisillä ole lainkaan suhteellisuudentajua.

Ensilumet kaikki kuitenkin muuttaa voi! Yhden koiran ylpeänä omistajana osallistuttiin Turun seudun muiden asianharrastajien järjestämiin tapaasimiin, ja täytyy sanoa että ei mun elämässä ainakaan ole mikään kolahtanut niin kovaa kun valjakolla ajaminen teki. Ja olen taatusti kokeillut yhtä sun toista.

Kevään ja kesän aikana tuli sitten rakennettua kuljetuskoppi, 2 rekeä, koiratarha, koirankopit, vetoliinat sekä muut oheislaitteet. Niin ja hankittua 4 koiraa lisää ja päälle vielä harjoitusrattaat.

Että kyllä meikäläisestäkin tehoa löytyy kun asia on oikea. Vaimo vaan on sitä mieltä että sitä vois joskus suunnata johonkin hyödyllisempäänkin, mitä lie.

Syksy sitten harjoiteltiin kovaa ja säännöllisesti ja kiroiltiin taivaitten ja säiden haltiat alimpaan paikkaan kun ei sen vertaa voinut heltyä että olis lunta meille suonut. Ja voitteko kuvitella, en vielä pari vuotta sitten edes pitänyt lumesta!

Joulu tuli ja meni. Samoin lumet.Kaks lenkkiä kärryillä ja yks reellä, sitä rataa suunnilleen. Muu porukka oli menossa Jämille triathlonia ajamaan ja tuli puhe siitä että meidän poppookin lähtis mukaan. ”Ei kai sitä nyt ihan sillei voi mennä”, ja ”mitä mä nyt siellä kolmella koiralla tekisin (pennut on vielä liian nuoria)” oli oikeastaan ainoat verukket mitä mä keksin joilla olis vielä pystynyt perääntymään edes jonkun verran arvokkaasti.

Perheen painostuksesta ja (täytyy myöntää) omasta uteliaisuudesta, sekä syystä että Jaana lupas lainata pari koiraa päätettiin kuitenkin osallistua ja onni oli se! Meillä oli koko perheellä mahtavan hauska viikonloppu enkä tarkoita pelkästään itse kilpailuja vaan koko sitä ilosta tapahtumaa minkä ne muodostivat. Oli mukavaa huomata että tulokkaatkin otettiin hyvin vastaan ja hyviä neuvoja ja kannustavia lausuntoja tuli suunnalta jos toiseltakin.

Kilpailullinen saavutus jäi vielä varsin vaatimattomalle tasolle, mutta pohjalta on tunnetusti hyvä ponnistaa, ja saavutimme jotakin muuta jota pidän vähintään yhtä tärkeänä. Nimittäin varmuuden siitä että tämä on sellainen puuha missä varmasti riittää haastetta ja mielenkiintoa koko perheelle vaikka loputtomiin ja että tämä ei ollut viimeinen kerta kun minut nähdään kiskomassa valjakkoani nopeimpien tieltä.

Eka triathlonista ja myös SM-kisoista jäi siis pelkkiä mukavia muistoja ja nyt meillä suunnataan jo katse tulevaan, talon myynti ja maalle muutto häämöttää muutaman kuukauden sisällä, ja koiriakin täytyis saada ainakin tusinan verran lisää. En muuten enää yhtään hymyile kun luen sinisen kirjan juttua vaan lähinnä silmät kauhusta laajentuneina ihmettelen että mitä tässä seuraavaks tapahtuu!!

Terveisin Vesa, Virpi, Mila ja Joel(Jölli) Koponen